viernes, 1 de enero de 2021

HIIDENHAUTA

 


Origen: Finlandia, Satakunta.

Formados: 2012

Estilo: Black melódico

Temática: Folklore, historia y naturaleza

Enlaces: Bandcampdeezerfacebookinstagram y spotify

Miembros:

  • Eetu Ritakorpi Batería
  • Emma Keskimäki Voces
  • Henri Hakala Bajo
  • Otto Hyvärinen Guitarra
  • Tuomas Keskimäki Voces
Discografía:

  • Hiiltyneet Single 2013  
  • Surma saapuu suota myöten EP 2013
  • Eikä aurinko valaise EP 2013  
  • Noitia on minun sukuni CD 2014
  • Hallan Valta Single 2018  
  • Nälkäkevät Single 2018  
  • 1695 CD 2018
  • Riidenlieko Single 2020  
  • Leväkkö Single 2020  
  • Lettorikko Single 2020  
  • Riivin CD 2020
RIIVIN (2020)
Tercer larga duración para los fineses que presentan nueve nuevas canciones en este Riivin, un álbum que podríamos definir como black melódico en un primer momento. Hiidenhauta recoge las influencias más clásica del sonido black escandinavo en cuanto a crudeza y velocidad y lo adapta a elementos más actuales sobre todo en cuanto a producción para lograr un sonido, que sin llegar a ser pulido si que logra brillar en aspectos como los riffs y la voces. Las voces se antojan un aspecto fundamental para comprender la dimensión de todo este álbum ya que el contraste entre la agresividad y violencia de lo ofrecido por Toumas en cuanto la figura de las voces de Emma entran en acción el sonido de álbum se expenda a terrenos más atmosféricos y limpios, al aportar con su carácter limpio un tono mucho más melódico y claro. La música discurre por un plano que también sabe mezclar la crudeza con la melodía en lo riffs de Otto, en un equilibrio difícil de alcanzar entre lo tradicional y lo moderno, con un fuerte componente de velocidad pero capaz de sorprender con algunos pasajes más lentos pero sin descuidar la facete melódica, entre lo crudo y lo melancólico que acompaña todo el conjunto y que trasmite soledad y tradición. A lo largo de los últimos ocho años Hiidenhauta a cimentado su sonido desde un primer álbum como "Noitia on minun sukuni" en donde su propuesta sonaba fresca y diferente hasta la madurez alcanzada por este "Riivin" en donde un sonido con diferentes matices en la parte musical se ve refrendado por un soberbio trabajo vocal. (8,2).




1. Riidenlieko 04:46
Oli kerran tuo isäntä, julma ja vihainen herra, syyttömiä syyllistävä, hengitti kevään kipuja. Ahneutta käsillä kantoi, sulki häijyyden syliinsä, himot hirtti niskoihinsa, harteilleen vihan keräsi. Oli kerran tuo isäntä, sysimusta mieleltänsä. Piiat nurmen vartta pitkin, yötä myöten kylpijöiksi. Kunnes arvon alta nousi kuoleman kumea soitto. Sen kerran, kun alemmat saunoi, alimmaiset saunaan saattoi. Tule saunalle isäntä, sauna on hyviä varten! ”Kuka yön ylintä kutsui, alinko sanoja aivan. Kenen vuoksi kylpy tyyntyi vaikean väkeni alta?” Tule saunalle isäntä, elo ei sinua varten. ”Riivin yltäsi kuin korren, katson kuultavaa ihoa, puhdas, kuin keväinen niitty, ei sitä sisin sinulla. Tunnen kuolevan kehosi ja kotia hakevat kasvot. Veri lauteita saa juosta, nuolla liinoja puroina. Riistetty ikäsi kaiken, irtoa ilojen vuota. Eivät huudot kujille kuulu, kun kehrään kipusi kehrän.” Tuli saunalle isäntä, istui irvokkaan ihoa, vaan kesti yön, kesti päivän! Astui rengit rappusille. Nurkassa nurin on paita, orrella nyljetty isäntä, kiukaalla liha pirulle. Hiljaisuus katossa keinui, hiljaa heilui Riidenlieko.   
2. Lettorikko 04:12
Valvo vankka hirsipuuna, teen sinusta hellän keinun. Seiso hirsi kattopuuna, keinuta uneen minua. Oli kerran heinäaika, aamuna elon hyvänä. Vaan ei poikia näkynyt, ei enää elon ajassa. Huudot huojui latvuksissa, riippui pilvistä pisarat. Iski ilma tuulispäänä, istui heinien nenälle; nosti orret, olkivarret, kuolleet ilmassa ajeli. Pyöri hetken heinämaita, katosi ikuisuudeksi. Sinä riiput keinussasi, minä keinua kiristän. Minä riipun keinussani, sillä tuuleksi tulisin. Kun on kerran heinäaika, täällä pelto kuin perattu. Silti vain on heinäaika, tuulta astuvat kaviot. Minä heinästä hevosen, tuulispäästä villivarsan, sen on kuolleeksi nimetty, minä sen keralla keinun. Ei niityllä heinät heilu, vaiti valvoo Lettorikko.  
3. Raate 03:47
Eli kerran, ensimmäisen, tuo surusta sairas tyttö. Vain pahat pihoilla katsoi, vihaisemmat viljoissansa. Sen kerran vedelle lähti, yhden kerran, ei ensimmäisen, souti surkeita vesiä, maita tummien tupien. Kalat kurkki kaislikoissa, rannalla kivetkin kurkki, vaan ei souda tyttö yksin; niin kajahti kylällä kello. ”Käänny pois, piru veneessä, käänny tyttö soutamasta, paha vie sinut pihoille, jo istuu musta venhollasi!” Huusi hento tyynen päältä, sanat kaikui kaikkialle aivan kuin kukkia näkisi, ei pahoja purren päässä: ”Ei täällä kukaan veneessä, vain käteni minua vievät kun ovat elossa vielä, vievät kummalle kodille.” Vaan on musta vetten selkä, kuihtui, kuoli kulkemasta. Tuolta tuo vesille painui, hukkui huolensa hyviksi. Vene rannan vartijana, rannalla vetinen vaate, ruumis varjona vedessä, ruumiin pään on päällä Raate.  
4. Petäjä 04:19
  Oli Hetti mettään mennyt
päivänä pyhän pitämän.
Mitä Hettinen metässä,
mukana mies vastahanka?
Kuin on maassa riitajuuri,
siihen parrakas putosi.
Tuo on lähti, Hetti alle
metsänpeittojen käveli.

”Kuka vie minut kotiini,
etten kuole kuutamolla!”
Huusi Hetti heiveröinen,
silti ei elävä kuullut.
”No sinä piru lähellä,
vie sinä Perkeleen pitoihin!”
Huusi Hetti heiveröinen,
niin pääsi pirun pariksi.

Ja juoksi aika, vuodet vieri,
tuli päivät päättyväksi;
kulki kuuhut kulkuansa,
sanansa piti pirukin.

Multaruumiin Hetti hirtti,
murtui, kuolleeksi katosi,
syliin sammui aidan alle,
vaan nuora hento, ei kireä.

Raukesi maa kaiken alta,
kun kituen Petäjä kasvoi.

Multaruumiin Hetti hirtti,
murtui, kuolleeksi katosi,
syliin sammui aidan alle,
vaan nuora hento, ei kireä.
5. Leväkkö 05:46
Kalanpää minun, minun pää pirun. Minä pirun, kala minun. Mato kalan, kala minun, minä itte Perkeleen. Kuin mie ruttona olisin, sarvipäänä saakelina, ampusin akat kylästä, kesk’kylästä keistit ämmät. Minä pirun, piru minun. Lepäsi Leväkkö maassa, sen juuret janoa huusi  
6. Halava 04:34
Kuoli kerran vanha vaimo talvisen talon perältä. Ruumis ruodolle ylisen, lukko vintin vartijaksi. Vaan kuuluu kuin askel yltä, enemmän eteisen päältä, kova on ylinnä pauhu, käy jalka katossa kuolon. ”Astu askel, astu askel, astu ainainen, ajaton. Käy kuin kuolo, käy kuin kuolo, käy kuin kuoleman kavio. Riko sukka, ruumissukka, surujen puettu sukka. Sillä hetken vielä voimme, tule tanssini pariksi.” Hiipi hirsille ylisen, ruumis kuin kävellen käynyt. Istui nurkkaan tuo peläten: ”Yö on yksin vastassani, portilta pirut ajavat, minä katson, hengittäjä, tanssissa hengittämätöntä.” ”Nouse viimeisen ikäni, yön ehtymättömän luokse. Nylje nyrkit, nylje nahka, kylki kyynärten takana.” Niin kuin viimeisen jalalla käy kauas nuo katoavaiset, kunnes kerran ne palaavat. ”Minä voin sinuksi tulla, sinä voit minuna olla, mutta hetken heiluvaksi, tule tanssini pariksi.” Nouse päivästä kadonnut, en minä Perkele kenessä muussa voisi kauaa olla. Vaan nyt polttelet minua, poltinko minä sinua? Jää iäksi arkun alle, jää nyljetty multiin mennä, sinä kuoleman Halava!  
7. Yövilkka 04:45
  Oli kerran Hemmilässä
torppa torppien tavalla.
Siitä irvokas iloitsi,
päällä uunin päivitteli.
Tuli pirttiin päiväläiset,
nuo inehmot ilkamoiden.
Siellä suuria olivat,
isompia illan tullen.

”Vaan puhuu vain se pimiäs.”

Sen on tähden valkeet sammui.
Siitä käskee kertovaksi,
sanaset sanottavaksi:

- ”Minkä tähden tänne tullut?”
- ”Maalari tuo käski tulla.”
- ”Minkä tähden tuo noin käski?”
- ”Sen tähden, kun jalat paleli.”

Tiesi kaikkien tulevat,
kaikkien menevät muisti,
kaiken se sovitun kertoi,
puhui päätetyn pitävän.

Vaan niin on hiljaista puhetta,
vaikeata vaikerrusta.
Älä äänetön viserrä,
sinä lintu liehakoiva.
Paha suustaan sunnuntaina,
pahempi pyhien työstä.
Vaan on paljon parempi olla,
jos on virttä veisattava.

Hiipii Yövilkan valitus
Hemmilän pimeille maille.
Peittää kuurainen kajava
siivillä sokeat silmät.

Kuuluu kuiskeita kamarin,
huomiset hereille jäävät.
Kuulen kummia sanovan,
pankolla puhetta käyvän
kuin putoisi hiljaa höyhen,
kevyt kenkä askeltaisi.

- ”Vaan puhu piru kovemmin,
sano äänen äyskärillä.”
- ”En minä lujemmin pysty,
kun olen vain tuhkaa ja tomua!”
8. Ahonoidanlukko 04:30
  On aholla Noidanlukko,
lukon luona uusi uksi.

Kera rengin pappi kerran
tietä tuttua käveli.
Sen kerran talo edessä,
talon luona valkeata.
Jo on torppa tuntematon,
vain leijuu savu sininen.
”Näen, on tuhat pirua,
sata kuin Saatanan sikiöt.”

Yksi uuniin, toinen tuhka,
kolmas kuin keväällä kuollut.

Kera rengin pappi kerran
piipusta savun näkivät.
Se valkea kuolleen sauhu,
uunin polttava kekäle.
Vaan yksi on sylissä sillä,
se on krannista miniä.
”Minä kampaan kasteen päästä,
harjaan hiuksesi verille.”

On aholla Noidanlukko,
lukon luona uusi uksi,
uksen alla kuuma uuni,
uuni syntien syliksi.

On aholla Noidanlukko,
lukon luona uusi uksi.
9. Harmio 04:43
  Valjastan tulisen ruunan,
tulisella tantereella,
tuli suihkii ruunan suusta,
veri tippuu vempeleestä.

Oi se rauta, rautaraiska,
rauta ruosteiden alainen,
piru pistä sormellasi,
paina peukaloisellasi.

Paha rattaan pyörän alla
ranka kylmä kyttyrällä,
pyöri ruuvi rattaanani,
revi Perkeleen patoja.
Padot pantu verta myöten,
paha paikalleen ajettu,
rattaan alta pois haettu.
Riipun kuin liha revitty,
vaan niin kuin on ruunallakin
herasilmät, pirunkin silmät
minun riippuvaa lihaani
jää katsomaan kuin iloiten,
vaan ei se iloa silti.

Hiljaiset havuja käyden
meitä vartoovat vajoilla.
Rattaan alla hiekan helmet
mukaan mutkien majoille.

Vahdin yötä selkäpuolta,
reppua repivät kourat.
Poluilla pahojen paikka,
sija suurempi kujilla.

Vaan tallin tulisen luona
liikkui Varppeen varjopuoli,
ja ovilla ajan ohuen
ei elämä edennyt, siellä
hentona Harmio kohosi.
  41:22








No hay comentarios:

Publicar un comentario