Origen: Finlandia, Helsinki
Formados: 2024
Estilo: Black
Temática: Coas, esoterismo, iluminación, muerte, naturaleza y oscuridad
Enlaces: Bandcamp, deezer, facebook, spotify y youtube
Miembros:
- Jal'zoroth Todos los instrumentos y voces
Discografía:
- Kodistani karkoitettu Single 2024
- Jään tulen alle Single 2024
- Luonnon armoilla CD 2024
LUONNON ARMOILLA (2024)
Álbum debut para Jal'zoroth al frente de este nuevo proyecto de black metal finlandés, en donde encuentra un equilibrio de sonido entre esa propuesta más dura y agresiva del estilo, con otras sonoridades más oscuras con cierto toque melódico, sin que ninguna de estas dos facetas se solapen hasta encontrar un acertado equilibrio. De buenas a primeras la propuesta se muestra directa, con un ritmo relativamente ato, sin que la batería tenga un peso del todo definido, pero si sabiendo mantener la intensidad que anteriormente comentaba. El entramado de guitarras es abrumador, sonando crudas, directas y gélidas con infinidad de riffs unas veces violentos, otros más centrados en querer desgranar algunas melodías, y es aquí, entre esa parte más directa y cruda, con ese aura melódica que se va colando en el fondo de las composiciones, en donde el álbum sobresale. El conjunto suena ciertamente inmersivo, los temas se suceden como un todo, con algunas concesiones en terrenos de atmosferas, fruto del despliegue de riffs y sobre todo de lo abrumador del sonido, sobre todo a la hora de trasmitir oscuridad, cierto caos y un fuerte contacto con la naturaleza. Las voces no le van a la zaga a la hora de interpretar ese tono crudo y frío, acorde con la parte instrumental, dentro de un álbum que se encuadra perfectamente en se sonido fines, tanto en aquel más crudo y directo, como en otros en el cual la oscuridad y ciertos elementos melódicos acaban por llamar la atención, logrando en este caso transitar por la delgada linea que separa ambas vertientes. Con un obra de arte como portada que llama la atención, Valontuoja se perfila como la enemista banda finesa de black metal que seguramente dará que hablar en las próximas fechas. (7,6).
.jpg)
1. Kodistani karkoitettu 04:23
Tuulen humina kutsuu minua,
Kuiskaus synkän metsän siimeksessä.
Kodistani karkoitettu, maanpakolainen
Sieluni kaipaa takaisin.
Sydämeni kaipaa kallioita ja järviä,
Jylhää metsää ja villiä virtaa.
Mutta väkivalta vei minut pois,
Kotini riistettiin minulta.
Puiden huuto kaikuu korvissani,
Kun maa itkee menetettyä lastaan.
Kodistani karkoitettu, mutta sydämeni
Kotini muistaa
Kun tähdet loistavat yötaivaalla,
Muistan kotini kauneuden.
Vaikka maailma yrittää vieraaksi tehdä minut,
Sisälläni palaa liekki, joka ei sammu.
Kodistani karkoitettu, mutta silti
Sieluni kotiin kaipaa, luontoon palaa.
Raskaat askeleet kulkevat vieraalla maalla,
Kaipuu kaihoisana sydämessäni kaikuu.
2. Jään tulen alle 04:09
Syöksyn syvyyksiin,
Tulen palavaan syleilyyn.
Jään kylmään ikuiseen,
Pimeyden valtakuntaan vaeltamaan.
Vereni virtaa mustana,
Kuin yöllinen joki,
Joka sydäntäni jäähdyttää,
Mutta sieluani polttaa.
Jään tulen alle,
Kuin varjojen valtias,
Kuiskien kivulle ja kauneudelle,
Rakkaudesta kuolemaan.
Pimeyden siivet lepäävät ylläni,
Kylmä tuuli kuiskaa nimeni,
Ja polttava liekki sydämessäni lepää,
Kutsuen minua kohti tuonpuoleista.
Jään tulen alle,
Missä kylmyys ja kuolema sulautuvat yhteen,
Missä tuskani ja kaihoni ovat yhtä,
Ja minä olen yksinäinen matkani kanssa.
Yön varjot laulavat ikuisuuden laulua,
Kuoleman kylmä syleily odottaa
Jään tulen alle,
Kuin varjojen valtias,
Kuiskien kivulle ja kauneudelle,
Rakkaudesta kuolemaan.
Mutta minä olen valmis,
Astumaan rohkeasti kohti pimeyttä.
Jään tulen alle,
Missä kylmyys ja kuolema sulautuvat yhteen,
Missä tuskani ja kaihoni ovat yhtä,
Ja minä olen yksinäinen matkani kanssa.
3. Loista silloin kun muu maailma tuhoutuu 06:07
Tuulen viima kylmyydessään,
metsän siimekseen kutsuu minut.
Yön hämärässä varjot tanssivat,
ja kuun valo paljastaa salatun.
Maailman tuhon keskellä,
luonto kukoistaa voimakkaana.
Puiden humina laulaa tarinaa,
vuorten huiput kertovat menneistä.
Pimeys ympäröi mutta ei pelota,
sillä luonnon voima on loputon.
Loista silloin kun muu maailma tuhoutuu,
luonnon kauneus on ikuinen.
Mustan mielen sekä sielun syvyys,
yhtyy luonnon ääniin ikuisesti.
Syvyyksien hiljaisuudessa käy askel,
kuoleman varjojen läpi vaeltaja kulkee.
Rikkoutuneet rungot kuiskaavat menneitä,
ja veri musta virtaa läpi maan.
Pimeyden valtakuntaan matkani vie,
missä aurinko ei koskaan nouse.
Kuoleman kylmyys syleilee ympärillä,
mutta sieluni kirkas liekki palaa.
Loista silloin kun muu maailma tummuu,
luonnon kauneus voittaa pimeyden.
Mustan sielun voima vahvana,
kun luonto herää eloon kuoleman yöstä.
4. Vanhan valtakunnan raunioilla 05:22
Ikuisen yön varjot,
hiljaa hiipivät rauniot.
Menneen loiston kaiku,
kantaa kylmän tuulen mukanaan.
Murtuneet tornit, vaiti huutavat,
kuoleman syleilyssä, kuninkaan valtaistuin.
Loputon pimeys,
kurkottaa taivaaseen, mustana käärmeenä.
Kivettyneet kasvot, ikuisessa unessa,
odottavat unohdettuja jumalia.
Hautautuneet salaisuudet,
mustan maan syvyyksiin.
Veri, kerran vuotanut,
vielä kuiskii ikiaikaista vihaa.
Hylättyjen sielujen itku,
kaikuu tyhjyydessä.
Vanhan valtakunnan raunioilla,
kuolema löytää kodin.
Yön hiljaisuus,
syöpyy läpi luiden.
Kylmän tähden alla,
loputtoman yön sylissä.
Mustat siivet,
peittävät kuihtuneen maan.
Kuun hopeinen valo,
virtaa rikkinäisistä ikkunoista.
Korppi se istuu,
kuninkaan murtuneella valtaistuimella,
sen silmissä hehkuu muinainen viisaus.
Verinen kuu,
jäätyneen järven yllä.
Menneisyyden varjot,
kietoutuvat pimeään.
Aavemaiset huudot,
kantautuvat autioista metsistä
Kivettyneet portit,
vaikenevat totuuden edessä.
Raunioiden keskellä,
tuuli kuiskii unohduksista.
Maahan kaivetut haarniskat, ne
Rappeutuu
Pimeys, kaikkialla,
hiljaisuus, ääretön.
Loputtomat yöt,
sulkevat meidät syleilyynsä.
Aika seisoo paikallaan,
raunioilla vallitsee ikuinen yö.
5. Läpi läpinäkyvän 05:18
Läpi Läpinäkyvän, pimeyden huuto kaikuu,
Metsän varjoissa sielut vaeltavat,
Mustan veren virta valuu maahan,
Tuulen henkäys korvissa kuiskaa kuolemaa.
Yön tummuus peittää maailman,
Kuoleman varjo lepää yllämme,
Tähtien valo himmenee pimeyden tieltä,
Käärmeen kieli kiertyy ympärillämme.
Sielu hukkuu synkkyyden syövereihin,
Valon kajastus ei löydä tietään,
Kuoleman kylmä kosketus polttaa ihoa,
Loputtoman pimeyden syleily kutsuu.
Läpi Läpinäkyvän, pimeyden valtias kulkee,
Kuoleman varjojen alla vaeltavat varjot,
Mustan sielun kutsu kaikuu kaukaisuudesta,
Ikuisen yössä sielumme vaipuu.
Läpi Läpinäkyvän, syvyyksien hiljaisuus kaikuu,
Kuoleman huudot lävistävät yötaivaan
Tuhon tuuli kulkee kaukaisilla mailla,
Pimeyden enkelit laulavat kuoleman laulua,
Ruoskat raapivat sielumme pintaa,
Läpi Läpinäkyvän, kohti loputonta yötaivasta.
6. Sokeus joka hallitsi on pois pyyhitty 05:16
Syvyyksissä pimeyden,
valon kajo ei kietoudu.
Hiljaisuuden huuto
lävistää sieluni syvimmät sopukat.
Kuoleman kylmä käsi
syleilee minua varoen,
mutta minä hylkään sen,
sillä kuolema ei ole loppu,
vaan alku uudelle matkalle.
Tuulen humina kuljettaa
äänetöntä lauluani,
joka kaikuu unohduksen yössä.
Sokeus, joka hallitsi,
on pois pyyhitty
uuden auringon noustessa.
Veren punaista jälkeä
jätän jälkeeni metsän kätköihin.
Kuun kalpea valo
heijastuu mustan järven pinnalla.
Siipien suhina yössä,
kun tummat enkelit laskeutuvat maahan.
Heidän laulunsa kaiku
lävistää sieluni ja herättää sen henkiin.
Mustan valon sydän
sykkii pimeyden voimaa.
Sokeus, joka hallitsi,
on pois pyyhitty,
ja minä olen vapaa lentämään
kohti kuolemattomuuden valoa.
7. Kasva siellä, missä kaikki on tuhkana 05:22
Hiljaisuuden kohdussa,
tuhkanharmaan taivaan alla,
maa hengittää kuiskaten,
kehtona tulen luut.
Juuret kietoutuvat varjoihin,
etsien lohtua palaneesta kohdusta,
missä vihreän aaveet
kerran tanssivat auringon syleilyssä.
Hiilet, mustuneet ja kylmät,
piirtävät unohdettujen unien kuvioita,
palaneen maan verisuonet
missä elämä ja kuolema
hurmiossa kietoutuvat yhteen.
Tuuli, valittava hymni,
kantaa mädän tuoksua,
kaatuneiden lehtien sielunmessun,
Kuitenkin autiuden sydämessä,
missä maa on surulla kyllästetty,
toivon hentoinen verso
lävistää epätoivon verhon.
Tuhkasta,
hauras vihreä
uskaltaa kurottaa kohti taivasta,
ja juoda itkevän taivaan kyyneliä.
Kasva siellä, missä kaikki on tuhkana,
missä yö on ikuinen,
ja aurinko on kaukainen muisto.
Kasva siellä, missä tuli
on jättänyt katkeran suudelmansa,
ja ilma on paksua
tuhon mausta.
Sillä tuhon keskellä,
on jälleensyntyminen,
uhmakkaan hengen todiste,
järkähtämättömän sydämen hymni.
Luonto, aina hellittämätön,
kuiskaa valansa
nousta jäänteistä,
muovata elämä tuhkasta,
kutoa kauneutta
lopun säikeistä.
8. Hengitä vihdoin puhdasta ilmaa 07:28
Syvällä metsien humussa,
kuuset kohoavat korkeuksiin,
ja tuuli laulaa niiden latvoissa.
Verenpunainen taivas valaisee
kivikkoisen maan,
joka on otettu takaisin luonnon helmaan.
Sateen piiskatessa maata
kuolevaiset katoavat,
ja luonto voittaa jälleen kerran.
Hengitä vihdoin puhdasta ilmaa,
luonto on voittanut,
ja meidän on taivuttava sen tahtoon.
Syvyyksissä synkkien metsien,
missä varjot vallitsevat,
luonto kukoistaa voitonriemuisena.
Riutuneiden raunioiden keskellä,
missä ihmisen jäljet haalistuvat,
luonto nousee voittajana ylpeänä.
Puhdasta ilmaa hengitä,
luonto voiton maljan kohottaa,
ja meidän on taivuttava sen edessä.
Hengitä vihdoin puhdasta ilmaa,
luonto on voittanut,
ja meidän on taivuttava sen tahtoon.
43:25
Cassette
No hay comentarios:
Publicar un comentario